tiistai 23. syyskuuta 2014

Maanantain salitreeni

Mulla meni eilinen sali-harjoitus vähän hutiloinniksi. Ensinnäkin alku lenkki, mikä meidän piti juosta noin 20min, niin lyheni viiteetoista minuuttiin koska ulkona oli niin järkyttävän kylmä, ja vaikka mulla oli päällä talvitakki, niin silti kylmyys meni luihin ja ytimiin tuulen takia. Plus vielä se että oli märkää ja vettäkin tuli vähän tihuttaen. Enivei, lenkistä selvittiin ja sitten salille.

Olen vissiin unohtanut kertoa että tosiaan juu harrastan sitä ringetteä, mutta pelipaikkani siellä on kahden tolpan välissä eli olen maalivahti. Eli salitreenit perustuu mulla jalkavoimaan. Noh, meidän joukkueen toinen maalivahti ei tänään päässyt paikalle joten sain tehdä omaa sarjaa yksin. Tein omat jalkatreenit hyvin tiheässä tahdissa ja olinkin valmis jo puolessa tunnissa. Sen jälkeen nostinkin penkistä 30kg ja jatkoin treeniä tehden käsiharjoituksia.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Hei vaan hei!

Mulla on ollut jo jonkun aikaa mielessä pistää pystyyn uusi blogi, johon saisin raapustaa vain ja ainoastaan laihdutuksesta, urheilusta ja ruokavaliosta. Vaikka se ei omalla kohdallani vielä ole täysin kunnossa, niin silti toivon tämän blogin toimivan itseni motivaattorina toimimaan ja syömään oikein jotta näkyviä tuloksia tulisi.


Oma sali-innostus lähti liikkeelle tämän vuoden keväällä, taisi olla huhtikuuta. Silloin kävin Leaf Areenalla, Naisten kuntokeskus Tempossa kolme kuukautta. Sen jälkeen en ole maksanut salistani, kun olen käynyt kerran viikossa jäätreenien lisäksi joukkueen kanssa salilla. Nyt kuitenkin tarkoituksena olisi mennä ensi viikolla ostamaan jälleen uusi salikortti Gym 2000:sta ja siellä käydä ainakin seuraavat 3kk (mahdollisesti kauemminkin) jääharjoitusten ja joukkueen salin lisäksi.

Mulle on jo määrätty tietty salitreeni mitä olen noudattanut jo vähän reilun kuukauden ajan, ja sitä samaa on nyt sitten tarkoitus jatkaa myös Gym:issä ja myös peruskunnon nostatus on tämän talven ja ensi kevään/kesän juttuja.

Ja tähän täytyy sitten varmaan kertoa jotain mittoja? Olen siis 180cm ja 102kg. Tiedän että jaloissani ja käsissäni on paljon lihasta, koska ringette on näitä lihaksia treenannut pienen elämäni ajan. Treenieni tavoitteena on niin pudottaa liikakilot pois, kuin myös kiinteyttää keskivartaloa ynnä muuta.

Toivottavasti saan tänne blogiin paljon lisää materiaalia aikanaan ja ettei tämä lopahda muutaman postauksen jälkeen. Sillävälin kun minä olen treenaamassa, niin lukekaa toki lifestyle-blogianikin!

Ensikertaan! ~~