sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sunnuntai 19.4.2015

Mulla on ollut todella laiska viikko. En ole käynyt salilla kuin vain kahdesti ja siis se todella ottaa aivoon. Viikonloppukin meni herkutellessa ja ainut järkevä asia kahden salitreenin lisäksi mitä olen tällä viikolla saanut aikaan on ollut se että olen siivonnut kämppääni lähes joka päivä ja tiskitkin on tullut viimeistään seuraavana päivänä käytöstä tiskattua joten nekään ei ole maannut koko viikkoa altaassa.

Muutenkin taas tämän blogin kirjoituinto tms on jälleen laantunut kun yritän saana pääblogiani kunnolla taas rullaamaan samalla kuvaten videoita youtubeen.

Mutta ottakaa tästä yksi huonolaatuinen kuva mun tämänpäiväisestä iltapalasta joka on siis annos kaurapuuroa ja banaania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti