tiistai 20. lokakuuta 2015

Tiistai 20.10.2015

Mulla on syömishäiriö makean ruuan kanssa. Mun on ollut todella vaikeeta pysyä erossa päivääkään makeasta. Sitä ihan tuodaan mun naamaneteen tyrkylle. En kestä sitä.
Heräsin tänään todellisuuteen tajutessani tän asian. Mulla on ongelmia ihan oikeesti syömisen kanssa koska ahtaan itseeni makeaa aivan liikaa ja vähemmän oikeata ruokaa.

Kaikki on levähtänyt käsiin muutettuani tänne Tampereelle. Rahojen ollessa vähissä, tuntuu parhaimmalta idealta syödä vain nuudeleita ja nameja. Se on naurettavaa. Mä en ymmärrä kuinka mä voin olla päästänyt itseni tähän tilanteeseen niin säntillisten ruokailujen jälkeen mitä mulla alkuvuodesta ja kesällä oli. Muutenkin uuden ringettekauden alkamisen myötä olen tajunnut kuinka surkeesti olen pitänyt itsestäni huolta viimeiset 2kk. Tuntuu että lupasin valmentajallemme kuut ja tähdet taivaalta, vaikka todellisuus on aivan jotain muuta. Mua hävettää oma itseni ja tekemiseni. Tai oikeastaan tekemättä jättämiseni. Jotenkin tuntuu aina olevan joku hyvä syy miksen mene salille tai miksen lähde edes ulos kävelemään.

Mä tiiän et mun ei pitäisi antaa tän surullisen suomen harmaan syksyn vaikuttaa mun mielialaan, mutta se vaan vaikuttaa vaikka kuinka en sitä tahtoisi.

Joinakin viikkoina kesällä saatoin treenata jopa 7 kertaa viikossa, koska joinain päivinä kävin aamulla salilla ja illalla oli vielä joukkueen treenitkin. Silloin oikeesti mun kehossa tapahtui muutoksia. Lihaksia mulle tuli tuona aikana ihan älyttömästi ja olen kiitollinen ettei ne ole vielä lähteneet mihinkään. Enkä aio antaa mun lihaksien surkastua niin kovan työn jälkeen! Mä aloitan uudestaan mun paremman elämän!